
Miksi Ai Weiwei epäonnistui?
Ai Weiwein valokuvan herättämä tunne on ollut lähinnä ärtymys. Eikä ihme. Aiheen käsittely vaikuttaa liian helpolta, pojan kohtaloa hyväksikäyttävältä.

Ai Weiwein valokuvan herättämä tunne on ollut lähinnä ärtymys. Eikä ihme. Aiheen käsittely vaikuttaa liian helpolta, pojan kohtaloa hyväksikäyttävältä.
Juuri nyt näyttää siltä, että poliitikkojen tulevaisuuden tavoitteena päästä eroon yliopistosta, ettei se veisi tilaa. Varmasti kustannustehokasta – ja lopulta yliopiston puuttumista ei edes huomaa.

Vuosikymmenten kuluessa rakennettuun osaamispääomaan kannattaa panostaa sen sijaan, että tulevien satojen siemenperunat syötäisiin. Vientisektorimme menestys perustuu korkeakoulutukseen ennemmin kuin päinvastoin.
Milloin on oikea hetki toimia? Miten toimintani vaikuttaa pidemmällä aikavälillä? Voinko toimia toisin? Nämä ovat kysymyksiä, joihin ei ole helppoja, valmiita ratkaisuja.

Maalausten edessä katsojan katse paljastuu. Näinkö minä katson toista ihmistä? Torjuttu halu muuttaa hänet esineeksi, jonka oikeus puhua ja toimia on kyseenalaistettu.
Se miltä lasten ympäristö näyttää, kertonee myös siitä, mikä ja missä lapsi yhteiskunnassa on. Meidän maailmassamme leikki ja koko lapsuus on tuotteistettu, disainattu.
Syksyn mittaan Mustekalassa on keskusteltu taiteen saamasta julkisesta tuesta, taiteilijain toimeentulosta ja taideinstituutioiden roolista. Taustalla on huoli hallituksen leikkauspolitiikan johdosta, jonka pelätään kohdistuvat taiteeseen.

Uudenlaisten näkökulmien näyttelykäytäntöihin on lähdettävä ennen kaikkea taiteilijoiden omakohtaisesta menettelytapojen tiedostamisesta ja taiteilijoiden sosiaalisen ja taloudellisen edun kannalta toimivampien vaihtoehtojen käyttöönotosta.
An Art of Institutions aims to use institutions as a material in the way that canvas, paint or photographic paper are materials. Each institution will react to a project in a specific way.
Sattuvista teoksista voi seurata rumaa jälkeä. Mutta jos miellyttää kaikkia, miellyttääkö silloin ketään, ja onko vapaudelle enää käyttöä?

Viime aikoina Suomessa on ollut kovaa keskustelua taiteen toimintakulttuurista – siis rahasta. Kentällä on voimakasta liikehdintää etenkin taidenäyttelyiden ja gallerioiden yhteiskunnallisten toimintamallien suhteen.

Kalleisten haastattelemat ihmiset muodostavat teoksen käyttöliittymän alkutilanteessa kuvan, jossa kaikki sata ovat kääntyneet kohti katsojaa, kuten Leviathanin pikku-ukkelit ikään. Muodostuuko heistä suurempi kokonaisuus? Edustaako kokonaisuus meitä?