Vieraus lävistää koko teoksen. Aluksi näemme piirroksen: ullakon tapaisessa kaltevakattoisessa tilassa makaa tumma hahmo. Sitten ullakon ovi vierähtää auki ja tumma vierailija saapuu. Hän käy makaavan hahmon viereen.
Valotaululla näkyy iskulause ”suurta on voittaa, suurempaa jalo kilpa” neljällä eri kielellä. Helsingin olympialaiset ovat päätöksessään. Katselen kuvaa vuodelta 1952.
Tom of Finlandin eli Touko Laaksosen alkuperäistaidetta on par’aikaa nähtävillä Muu-gallerian Tuhmat ruudut -näyttelyssä.
Näkemisen vaikeus ja muistamisen mahdottomuus on aiheena sekä Anna Retulaisen maalauksissa ja tussipiirroksissa että Minna Långströmin videoinstallaatiossa.
What to see in Helsinki region? Irmeli Hautamäki has made a list of exhibitions.
Näyttelyn otsikko sekä sen avain ”Kun runous ei riitä” pohjautuu yhdysvaltalaisen runoilijan Adrianne Richin samannimiseen runoon. Vuonna 2007 kirjoitettu runo kuvaa unen tilaa.
Etelä-Afrikkalainen William Kentridge on maailmalla laajalti juhlittu taiteilija, jonka teokset ovat toimineet vetonauloina muun muassa New Yorkin MOMASSA ja Kasselin Documentassa. Tänä kesänä Kentridgen teoksia nähdään EMMAssa
Vuonna 2014 Mäntän kaupungin nykytaiteen tarjonta on saanut huomiota ehkä enemmän kuin koskaan. Vuodesta 1993 järjestettyjen Kuvataideviikkojen rinnalle avautui kesäkuun puolessavälissä uusi näyttelytila, Taidemuseo Göstan lisärakennus.
Vielä ehtii olemaan yksinäisyyden äärellä ja kysymään, mitä on olla yksin.
Kesäistä Berliiniä ovat koristaneet Ai Weiwein Evidence -näyttelyn mainosjulisteet. Julisteissa Ai tuijottaa ohikulkijaa, avittaen käsillään silmiään mahdollisimman avoimiksi, valppaiksi näkemään ja todistamaan.
Katri Naukkarisen (s. 1984) näyttely valokuvagalleria Hippolytessä lainaa nimensä Paul Celanin (1920–1970) samannimiseltä runolta So Many Constellations. Naukkariselle runon avaushuokaus muodostuu hengästyneisyydeksi kaikkien mahdollisten merkitysten ja niiden yhdistelmien edessä. Tämä onkin näyttelyn pohjavire: uudelleen näkemisen ja merkityksen annon sopimuksenvaraisuuden pohtiminen. Tarjolla on arvoituksia, vapaata assosiaatiota ja rinnastuksia abstraktiin taiteeseen.
Berliinin Biennaali luottaa teosten melko tasa-arvoiseen esillepanoon, josta spektaakkelin huutomerkit, poliittista ja taloudellista valtaa pönkittävät kuvat ovat poissa.