”Se, että systemaattisesti kukaan tuomaristosta ei ole joko tarkistanut tai ajatellut palkkioasiaa, ei kerro yksilöllisistä hahmotus- tai motivaatio-ongelmista vaan siitä, että ongelma on — tadaa — rakenteellinen. Taideala on tällä haavaa yksinkertaisesti rakentunut niin, että edes siellä työskentelevillä ei lähtökohtaisesti ole palavaa kiinnostusta kantaa huolta taiteilijoiden kohtelusta ja toimeentulosta.”
”Näistä menetelmistä lukiessa on vaikea välttyä ajatukselta, että hyvää tarkoittavat todellisuuden hallinnan suuntaukset ovat samalla myös ideologioita. Niihin uskotaan, ja niiden toivotaan parantavan elämän ongelmia vaikuttamalla ensin sen aineellisiin hyödykkeisiin. Kun karsiminen alkaa, tavara saa, ehkä paradoksaalisesti, suuremman merkityksen kuin sillä on aiemmin ollutkaan omistajalleen.”
”Kuten taiteilijoille on tyypillistä, työtäni ei voi selkeästi erottaa vapaa-ajasta. Ei ole vain niin, että tarvitsen rentoutumisaikaa, jotta jaksan taas työtä, sillä joskus itse rentoutuminen on työtä. Ja joskus minulle selviää vasta jälkikäteen, milloin olen itse asiassa tehnyt taiteellista työtä. Näin kävi myös, kun aloin vuonna 2021 keräillä uintikokemuksia Suomen järvissä. Uimisesta muodostui Silkkiuikku-taideprojekti, jota ei olisi olemassa ilman tunnustelevaa ja kiireetöntä lähestymistapaa.”
Vuoden lähestyessä loppuaan Mustekalaa vuonna 2021 päätoimittaneet Nuppu Koivisto, Jaakko Uoti, Helmi Saukkoriipi ja Alonzo Heino sekä yhdistyksen puheenjohtaja Saara Karhunen saivat tehtävänannon: esittele lyhyesti 1–3 kappaletta tänä vuonna erityisesti säväyttänyttä taiteeseen tai kulttuuriin yleisemmin liittyvää asiaa. Tässä tulokset!
”Jos siloteltu, laskelmoitu ja manipulatiivinen ruumissuhde edustaa uusliberaalin selviämiskamppailueetoksen kokonaisvaltaista hyväksymistä, voi pop-groteskiutta tulkita sen kääntöpuolena, ruumiiseen kohdistuvien paineiden ja repivien affektien kuvaamisena.”
”Digiliite laitettiin rohkeasti ja kursailematta yhteen humanismin kanssa Ylen Tiedeykkösen podcastissa (17.8.2021), jossa haastateltavat Pekka Manninen ja Sebastian von Alfthan CSC:ltä esittelivät Suomeen rakennettavaa yhteiseurooppalaista ja EU:n yhteisvoimin rahoittamaa supertietokonetta. … Mielenkiintoiset kysymykset podcastissa kuuluivat, mitä uusi kaukoputkeen verrattava työkalu tuo lisää humanismille ja mistä digihumanismissa on kyse.”
”Yllätykselliset tilanteet, toiminta- ja kulkuohjeiden puute, korkeat kynnykset tai sisältöjen ennakoimattomuus ovat monelle syy olla koskaan käymättä näyttelyissä. Jos itsellä ei ole henkilökohtaista tai lähipiirin kokemusta tällaisista rajoitteista, ei näitä asioita useinkaan osata ottaa huomioon viestinnässä saatikka näyttelysuunnittelussa. Viime aikoina on kuitenkin ollut havaittavissa viitteitä siitä, että kentällä on alettu herätä näihin kysymyksiin ja siirtyä puheista tekoihin.”
”Kulttuuri- ja tapahtuma-alan alasajo on syystäkin saanut järjestökentän reagoimaan; on tehty kannanottoja kulttuurialan elvyttämiseksi koronakurimuksen jälkeen tähdentäen taiteen hyvinvointivaikutuksia ja kulttuurialan merkitystä niin kansantaloudelle kuin kansalliselle imagollekin. Yksi näkökulma on kuitenkin jäänyt vähemmälle huomiolle: kulttuurin merkitys turvallisuudelle.”
”Neutrin ja vähätaiteen vastarinta ei suostu määrittymään dominoivan muodon hallinnoivasta asemasta käsin vaan saa liittolaisensa muualta. Harakan taiteilijoiden teoksissa näkyvät huomaamattoman rajoilla olevat paikat, painaumat ja jäljet, arkistot, yhteisölliset tallenteet tai näkyvät parsi- ja harsimukset voivat olla tässä avuksi. ”
”Koska kävelen melko usein Työläisäidin ohi, tulen ajatelleeksi (työläis)äitiyttä ällistyttävän usein. Olen itse asiassa puntaroinut sitä jo niin monesta kulmasta – kiitos veistoksen – että mielipiteeni on melkoisesti hioutunut. Sanomattakin selvää, että roskapönttöjen ja valaisinpylväiden hiova vaikutus on siihen verrattuna vähäinen. Enkä sitä paitsi ole ainoa, jolle Työläisäiti merkitsee jotain. ’(- -) veistoksesta tulee muistoja mieleen. Se miten olen itsekin pessyt pyykkejä samalla tyylillä’, muisteli joku. Eikö olekin mainiota, että kaupunkitila palauttaa aktiivisesti mieleen jotain niin henkilökohtaista, poliittista, pientä ja katoavaa?”
”Palkintojen poliittisuutta ympäröivä diskurssi antaa kuitenkin ymmärtää, että Oscareita on vasta nyt alettu jakaa muita kuin puhtaasti laadullisia tekijöitä kriteereinä hyödyntäen. Aivan kuin vasta viime vuosiin saakka Oscareiden lautakunta olisi ollut täysin puolueeton. Tällainen ajattelutapa on kuitenkin absurdi, mistä todistavat esimerkiksi Harvey Weinsteinin lukuisat onnistuneet lobbauskampanjat.”
”Yksi keskeinen huomiotalouden lainalaisuuksista on, että se häivyttää kontekstin: tärkeää on vain koukuttava tunnereaktio, olkoonkin että se hämärtää nyanssit tai laajemmat yhteydet, asettaa meidät kilpailemaan toistemme kanssa, pirstoo keskittymiskykymme – ja tuntuu imevän kaiken vapaa-aikamme. Siksi Odell kohdistaa tarkastelunsa siihen, kuinka voisimme opetella jälleen hahmottamaan kontekstimme, sekä digitaalisessa että fyysisessä todellisuudessa ja niiden yhteenkietoutumissa.”