Vuoden lähestyessä loppuaan Mustekalaa vuonna 2021 päätoimittaneet Nuppu Koivisto, Jaakko Uoti, Helmi Saukkoriipi ja Alonzo Heino sekä yhdistyksen puheenjohtaja Saara Karhunen saivat tehtävänannon: esittele lyhyesti 1–3 kappaletta tänä vuonna erityisesti säväyttänyttä taiteeseen tai kulttuuriin yleisemmin liittyvää asiaa. Tässä tulokset!
”Jos siloteltu, laskelmoitu ja manipulatiivinen ruumissuhde edustaa uusliberaalin selviämiskamppailueetoksen kokonaisvaltaista hyväksymistä, voi pop-groteskiutta tulkita sen kääntöpuolena, ruumiiseen kohdistuvien paineiden ja repivien affektien kuvaamisena.”
”Digiliite laitettiin rohkeasti ja kursailematta yhteen humanismin kanssa Ylen Tiedeykkösen podcastissa (17.8.2021), jossa haastateltavat Pekka Manninen ja Sebastian von Alfthan CSC:ltä esittelivät Suomeen rakennettavaa yhteiseurooppalaista ja EU:n yhteisvoimin rahoittamaa supertietokonetta. … Mielenkiintoiset kysymykset podcastissa kuuluivat, mitä uusi kaukoputkeen verrattava työkalu tuo lisää humanismille ja mistä digihumanismissa on kyse.”
”Yllätykselliset tilanteet, toiminta- ja kulkuohjeiden puute, korkeat kynnykset tai sisältöjen ennakoimattomuus ovat monelle syy olla koskaan käymättä näyttelyissä. Jos itsellä ei ole henkilökohtaista tai lähipiirin kokemusta tällaisista rajoitteista, ei näitä asioita useinkaan osata ottaa huomioon viestinnässä saatikka näyttelysuunnittelussa. Viime aikoina on kuitenkin ollut havaittavissa viitteitä siitä, että kentällä on alettu herätä näihin kysymyksiin ja siirtyä puheista tekoihin.”
”Kulttuuri- ja tapahtuma-alan alasajo on syystäkin saanut järjestökentän reagoimaan; on tehty kannanottoja kulttuurialan elvyttämiseksi koronakurimuksen jälkeen tähdentäen taiteen hyvinvointivaikutuksia ja kulttuurialan merkitystä niin kansantaloudelle kuin kansalliselle imagollekin. Yksi näkökulma on kuitenkin jäänyt vähemmälle huomiolle: kulttuurin merkitys turvallisuudelle.”
”Neutrin ja vähätaiteen vastarinta ei suostu määrittymään dominoivan muodon hallinnoivasta asemasta käsin vaan saa liittolaisensa muualta. Harakan taiteilijoiden teoksissa näkyvät huomaamattoman rajoilla olevat paikat, painaumat ja jäljet, arkistot, yhteisölliset tallenteet tai näkyvät parsi- ja harsimukset voivat olla tässä avuksi. ”
”Koska kävelen melko usein Työläisäidin ohi, tulen ajatelleeksi (työläis)äitiyttä ällistyttävän usein. Olen itse asiassa puntaroinut sitä jo niin monesta kulmasta – kiitos veistoksen – että mielipiteeni on melkoisesti hioutunut. Sanomattakin selvää, että roskapönttöjen ja valaisinpylväiden hiova vaikutus on siihen verrattuna vähäinen. Enkä sitä paitsi ole ainoa, jolle Työläisäiti merkitsee jotain. ’(- -) veistoksesta tulee muistoja mieleen. Se miten olen itsekin pessyt pyykkejä samalla tyylillä’, muisteli joku. Eikö olekin mainiota, että kaupunkitila palauttaa aktiivisesti mieleen jotain niin henkilökohtaista, poliittista, pientä ja katoavaa?”
”Palkintojen poliittisuutta ympäröivä diskurssi antaa kuitenkin ymmärtää, että Oscareita on vasta nyt alettu jakaa muita kuin puhtaasti laadullisia tekijöitä kriteereinä hyödyntäen. Aivan kuin vasta viime vuosiin saakka Oscareiden lautakunta olisi ollut täysin puolueeton. Tällainen ajattelutapa on kuitenkin absurdi, mistä todistavat esimerkiksi Harvey Weinsteinin lukuisat onnistuneet lobbauskampanjat.”
”Yksi keskeinen huomiotalouden lainalaisuuksista on, että se häivyttää kontekstin: tärkeää on vain koukuttava tunnereaktio, olkoonkin että se hämärtää nyanssit tai laajemmat yhteydet, asettaa meidät kilpailemaan toistemme kanssa, pirstoo keskittymiskykymme – ja tuntuu imevän kaiken vapaa-aikamme. Siksi Odell kohdistaa tarkastelunsa siihen, kuinka voisimme opetella jälleen hahmottamaan kontekstimme, sekä digitaalisessa että fyysisessä todellisuudessa ja niiden yhteenkietoutumissa.”
”Oman taiteellisen työni johtaminen ei onnistu täysin juuri koskaan. Tilaa ja hyväksyntää yllätyksille tulee aina antaa. Vaikka kuinka määrittelisin mitä yksinkertaisimman vision itselleni valmiista vedoksista, työ ottaa jossain vaiheessa itse johdon ja yllättää.”
”Leikki, mielikuvitus ja taide voivat opettaa meille rajoja ja laajentaa käsitystämme maailmasta. Undertale opetti minulle ainakin sen, ettei tutulta tuntuvassa tilanteessa kannata tehdä sokeita oletuksia asioita aiempien kokemusten perusteella, vaan pyrkiä olemaan tilanteessa läsnä ja havaitsemaan poikkeavuudet totutusta. Peli myös näyttää mielestäni hyvin sen, miten väkivallan käytön mahdollisuuden tarjoava peli voi käsitellä väkivaltaisuutta aiheenaan kriittisesti, eikä pidä sitä itsestäänselvänä pelimekaniikan osana.”
”Kansallisen kriisin aikana on selvää, että kaikkia selviytymiskeinoja käytetään. Yhdysvaltalaista keskustelua seuratessa on myös mielenkiintoista miettiä, mitä museokokoelmista kriisiaikana myytäville teoksille käy. Kuka ne ostaa? Kenelle suurten museoiden taloudellinen ahdinko tarjoaa tilaisuuden?”