Naisasianaisia ja ompelijattaria
Kansallinen kertomus Suomi100-vouhotuksineen on tietenkin historiantutkimuksen kannalta lähtökohtaisen ongelmallinen ilmiö – ja sama koskee sen suhdetta sukupuoleen.
Kansallinen kertomus Suomi100-vouhotuksineen on tietenkin historiantutkimuksen kannalta lähtökohtaisen ongelmallinen ilmiö – ja sama koskee sen suhdetta sukupuoleen.
Pääministeri Juha Sipilän (kesk) johtama taiteilijaryhmä on toukokuusta 2015 lähtien toteuttanut väkevää yhteiskunnallista performanssia.
Kieli ei enää ensisijaisesti keskustele eikä tarkoita, vaan härnää tai hypettää, eli lyhyesti sanottuna tuottaa tekstimassaa, joka kietoo ihmiset kilpailuun myös kielen käyttämisen tavoissa.
Taidehistoria tuntee lukuisia esimerkkejä taiteilijan ja tiedemiehen sekoittumisesta. Yksi hahmon esikuvista on epäilemättä Leonardo da Vinci. Enää taiteilijaa ei ajatella samanlaisena yleisnerona. Mutta houkutus taitaa edelleen olla suuri.
Länsimaisen taidemusiikin muumioitunutta luonnetta päivittelevästä journalismista vaikuttaa tulleen arkipäivää viime vuosina.
Vaikka selluloidifilmi onkin fossiilisten polttoaineiden ja materiaalien kauden materiaali, tekee mieleni julistaa sen ylistystä. Enpä tiedä mikä minua vaivaa – päivän hulluus vaiko sittenkin vain elokuvahulluus?
Tietokoneiden kieltäminen tekee kahviloista omalla tavallaan nostalgisia ja retroja tiloja. Jotain oleellista tuntuu silti puuttuvan.
This spring seems to have had one favourite topic over others on the cultural field: that of appropriation.
Eichhornin teoksessa taide on jonkun ihmisen loma jossain toisaalla, jonne meillä ei ole pääsyä. Kliseisesti voisi ajatella, että moni varmasti toivoo Eichhornin kaltaisen “näyttelyn” osumista omalle kohdalle.
Jos Suomi on vietävissä seuraavatkin sata vuotta kuin pässi narussa, miksi murehtia piskuisesta kulttuurisesta pääomasta, kun voimme alistua globaalien trendien vietäväksi?
Pitkä historia tekee muotokuvasta myös konservatiivisen lajityypin: sillä on omat vakiintuneet muotonsa ja tunnistettavat piirteensä, joiden puuttuminen voi saada meidät epäilemään, onko kyseessä muotokuva lainkaan.
Viihdeteollisuuden jalona tehtävänä voi siis ajatella yksinkertaisten asioiden pitämisen siellä, minne ne kuuluvat, eli fantasioiden alueella. Tämän vuoksi viihteen on oltava riittävän hyvää ja rakkaudella tehtyä, upottavaa ja koukuttavaa.