Galleria Heinossa esillä oleva näyttely Hinterland osoittaa jälleen kerran, miten paljon Ala-Maunus pystyy löytämään jo näennäisen loppuunkuluneesta maalaustaiteen aiheesta: maisemasta.
Maailmanlopusta kertovan videoteoksen voisi olettaa sisältävän tummanpuhuvia, raskasmielisiä sävyjä, mutta myönnettäköön että tragikoominen kerronta on ratkaisuna omaperäisempi ja jopa vaikuttavampi.
Tutkimus äänestä, kielestä ja kehosta ja niiden ulottuvuuksista ovat Naumanille edelleen läheisiä teemoja, tosin tällä kertaa lähestymistapa on tietyllä tapaa rauhallisempi, jopa seesteisempi.
Annika Dahlstenin lopputyö on tasavertainen jo pitkään taiteilijana toimineen Leevi Lehtisen Mortal Sin –installaation rinnalla. Teokset asettuvat sekä temaattisesti että teknisen toteutuksensa kautta erinomaisesti samaan tilaan.
Axel Antas maalaa videoteoksessaan varsin ylistävää esteettistä muotokuvaa suomalaisesta metsästä. Puiden yksittäiset lähikuvat erottavat yhden yksikön moninaisuudesta, mutta rauhan atmosfääri jää minimalistisen metsänmuotokuvan päällimmäiseksi tunteeksi.
Rahaa ladotaan voileipätarpeena kinkun ja leivän väliin, sen pintaan maalataan akryyliväreillä, sitä syljetään, revitään, leikellään ja pudotetaan säästöpossun sijaan kaivoon. Lapset näyttävät unohtaneet viisikymppisten ja satasten mahdin.
Laboratoriossa tapahtui seuraavaa: kuraattori oli kutsunut näyttelyyn taiteilijoita, joihin tuntee vetoa. Mihinkään vastaavaan en ole aikaisemmin törmännyt, ja näyttely saikin ajatukseni liikkeelle.
Saariahon ooppera ei pyri kertomaan Chatelet’sta historiallisena henkilönä. Émilie kertoo kenestä tahansa ihmisestä, meistä, jotka kamppailemme erilaisten elämisen reunaehtojen kanssa.
Elokuvan valta-asetelma on monikerroksisen julma. Se tematisoi eriarvoisuuden ja luokan problematiikkaa yleisesti, mutta keskittyy etenkin sukupuoleen liittyvään valtaan.
Teemu Mäki on kieltämättä kiinnostava taiteilija Suomessa, jossa pienikin provokaatio voi sulkea tien taiteen tekijänä. Mäki on onnistunut käyttämään varhaisteoksensa aiheuttamaa kohua ja kääntämään sen edukseen.
Töitä yhdistävät nykymaalauksen monimuotoisuus, vapautunut materiaalien ja värien käyttö sekä ennen kaikkea maalaamisen riemu.
Kiinalaisen taiteen monimuotoisuutta on yhtä vaikea hahmottaa konkreettisesti kuin ymmärtää maan laajuutta matkustamatta paikan päällä. Silti on mahdollista yrittää pureutua maan syvään traditioon erityisesti kulttuurin ja taiteen näkökulmasta.