”Toistaiseksi Kalasatama näyttää kuitenkin sepelin päälle rakennetulta lavastekaupungilta, jotenkin irralliselta, ikään kuin aika ei olisi vielä juurtunut sinne. Valmiit ja asutut talotkin näyttävät ohikulkijan silmiin vasta tulossa olevilta. Maisemassa on jotain havainnekuvamaista, ikään kuin sen lopullisuudesta ei vielä olisi varmuutta. Siksi Kalasatama on täydellinen ympäristö itsensä asettamiselle tulevaisuuden historiaan.”
”Huomaan aina ihastuvani, kun nykytaide ottaa tosissaan sen seikan, että käsitteellisen käänteen jälkeen taide on voinut olla mitä tahansa. Ja ottaa sen tosissaan tavalla, joka ei loitonna taidetta elämästä vaan vie sen elämän keskelle. Googlen virheetön tuotanto saa aikaan päättymättömän sarjan hämmästystä teknologian kehittyneisyydestä ja mahdollisuuksista. Fold like dough sen sijaan ei hämmästytä, se ei ole tuolla katsottavissa vaan tässä, toiminnassa. Näyttelyyn kuuluva tekninen kömpelyys ja kotikutoisuus naamioivat sen arkielämäksi, jossa inhimillisyys murtautuu teknologian läpi.”
”On International Women’s day, the 8th of March, Artipelag of Stockholm opened a new retrospective group exhibition, Signature Women, 100 years of Swedish Art Scene curated by Frida Andersson, Jessica Höglund, Bo Nilsson and Iselin Page. The exhibition presents nearly 350 artworks from Swedish or Sweden-based women from the 1910’s until today.”
”Materian väreen paras markkinoija on todellisuus itse. Tällä hetkellä materia tosiaan värisee ja väristää, virustasollaan. Tätä kirjoitettaessa, maaliskuussa 2020, näyttää siltä, että tällä värinällään materia saa yhteiskunnissa aikaan paikallisia ja ylipaikallisia romahduksia. Värinä muuttuu vyöryksi.”
”Ahon taiteellinen työskentely nojaa kuvanveiston perinteeseen. Tilallisuus ja materiaalisuus on keskeistä Ahon praktiikassa, jossa teokset syntyvät usein erilaisista kohtaamisista ja yhdistelmistä, rajaamisesta ja leikkaamisesta tai uudelleen kehystämisestä. Kun katselen Ahon teoksia, ne näyttäytyvät usein myös jollain lailla kirjallisina, ei siinä mielessä että ne olisivat narratiivisia tai kuvittaisivat tarinaa, vaan koska niissä tuntuvat toistuvan usein näkökulman, merkityksen ja merkin kysymykset.”
”Näyttelyn tulokulma ilmastonmuutoksen ja biodiversiteetin ohenemisen suuriin teemoihin on intiimi ja liittyy pinnan ja syvyyden, luonnollisen ja keinotekoisen sekä aistitun ja aistimattoman risteyksiin. Huomiota kiinnitetään täten myös ruumiiseen sekä elettynä ja koettuna että erilaisten materiaalisten prosessien tapahtumapaikkana.”
”Uusiin tiloihin siirtyneen esitystaidetalo Mad Housen viime syksyn esityksissä kuoleman tematiikka oli niin ikään vahvasti mukana. Esityksissä surtiin poisnukkuneita ja pohdittiin, miten kuollut todella katoaa tai ei katoa. Mihin siirtyvät edesmenneiden sielut, minkälaisessa materiaalissa voi sielu ilmetä, jos missään. Erityisen mieleenpainuvaa esityksissä oli se, ettei kuolema välttämättä ollut niiden suoranainen tarkastelun kohde, mutta sitäkin voimakkaampi taustakohina.”
”Vaikka [näyttelyn] lavasteista ratkaisua voisi joku pitää hieman kornina, se edesauttaa Harjun tekstien merkitysten ymmärtämistä. Toimivalta tuntuu myös kuratoriaalinen tapa, jolla Pullopostia Kurvista säilyttää Harjun toteavan sävyn: mukaan ei ole lisätty vaikkapa THL:n tilastoja tai päihdetutkijoiden ja sosiologien kommentteja. Tämä kehystämättömyys yhdessä aistimellisten elementtien kanssa luo näyttelylle omanlaisensa auran ja painovoiman, joka saattaa huomaamattakin imeä ajatuksia puoleensa jälkikäteen.”
Hiphop Suomessa -kirja on virkistävä siten, että se ei tee keinotekoista eroa tutkijoiden ja muiden asiantuntijoiden välillä. Hiphop-kulttuurin harrastajien arvostuksesta kertoo muun muassa se, että johdannon jälkeen ääneen pääsevät ensimmäisenä tekijät ja vasta sen jälkeen ilmiöön omassa työssään tarttuneet tutkijat.
Jane Vuorinen raportoi kolmen merkittävän eurooppalaisen valokuvafestivaalin annista syksyllä 2019.
”Avoimeksi kuitenkin jää kysymys, onko se mielenkiintoista, ja vielä painokkaammin, sanooko Miyajima aiheesta jotain lisää vai toimivatko teokset kuvituksena ajatuksille, jotka esitellään tässäkin teoskokonaisuudessa taiteesta irrallaan. Virkamiesmäisen digitaidebulkin äärellä mietin usein, missä määrin on katsojan vastuulla tiristää esiin merkityksiä teoksista, uskoa pakkaustekstin lupaukseen syvällisyydestä. Miten tunnistaa tilanne, jolloin saa hyvällä omallatunnolla palauttaa vastuun tekijälle?”
”Anna Niirasen ja Arja Turusen toimittama pukeutumishistoriaa käsittelevä yhdentoista artikkelin kokoelma Säädyllistä ja säädytöntä (SKS 2019) ulottuu renessanssista (Katariina Jagellonica) nykyaikaan (päiväkotilasten pukeutuminen tai pikemminkin pukeminen). Huolella toimitetun antologian kirjoitukset sisältävät paljon loistavasti järjestettyä ja ajatuksia herättävää aineistoa. Vaikka jokin aihe tuntuisi ennakolta harmaalta (lottapuku), siitä paljastuu värejä ja sävyjä ja sen liepeiltä (sic!) syvää inhimillistä kokemusta.”